Valtakunnan mediassa on saanut huomiota selvitys, joka toi esiin suomalaisten halun pitää koko maa asuttuna. Ajatus on selkeä ja kertoo harvaanasutun maamme luonteesta ja katajaisen kansamme juurista sekä toisaalta siitä arvostuksesta. Kysehän ei ole jonkin laitoksen sijoittamisesta väkisin korpeen, vaan monen tekijän summasta. Asia ei olisi voinut nousta esiin parempana aikana, kun lomalaiset kiertävät kesän kauneimpina aikoina eri paikkakunnilla muistuttaen itseään mitä upeimmista paikoista ja niillä asuvista ihmisistä.

Uutinen nosti sosiaalisessa mediassa suuren määrän monenlaisia kannanottoja vakavista huomioista yksittäisiin ja irrallisiinkin heittoihin. Asiaa pitäisi tarkastella kokonaisuutena eikä vain sen mukaan, voiko esimerkiksi 2000 asukkaan kunnassa olla terveysasema ja kuka sen maksaa. Onnistun tässä tekstissä ehkä avaamaan kokonaisuutta vain yksittäisten heittojen turvin, mutta pyrkien rakentamaan kokonaiskuvaa juuri tällaisen pienen kunnan näkökulmasta.

Suomessa on perinteisesti mainio järjestelmä turvaamaan elämänmahdollisuudet siellä, missä ihminen haluaa asua. Eri mekanismein varmistetaan niin yksilöiden kuin yhteisöjen elinmahdollisuudet. Julkisessa hallinnossa tämä tarkoittaa eri tasojen toimivuutta. Paikallisesti ehkä merkittävimmät toimijat ovat eri puolella sijaitsevat yli 200 kuntaa, joiden saamien valtionosuuksien ja muiden rahoitusmahdollisuuksien avulla myös resurssia jaetaan elinvoimaisuuden takaamiseksi joka alueella.  Ne takaavat peruspalveluiden saatavuuden, mutta myös elävöittävät omaa toiminta-aluettaan. Nykyisin kunnilla on vahvaa yhteistyötä seutukunnittain ja seutukuntakeskus onkin alataso, josta löytyy hieman harvemmin tarvittavat palvelut verrattain läheltä. Tässä puhutaan aina TE-toimistosta laajempiin yksityisiin kaupan palveluihin.

Erityisempiä palveluita tarvittaessa voi kuntalainen jatkaa maakuntakeskukseen tai rajojen ylikin. Julkisella sektorilla puhutaan esimerkiksi suurempien yritystukien hakemisesta Seinäjoen ELY-keskuksesta tai vakavassa tilanteessa yliopistollisen keskussairaalan operaatioiden löytämisestä Tampereella. Ei joka päivystyksessä kannata pitää silmäkirurgia, mutta haavat alkavat jo tulehtua, jos nikkarointivahingot pitää tikata Tampereella. Maakuntauudistuksen myötä tämän tason julkiset toiminnot ovat kasaantumassa paremmin yhteen.  

Kokonaisuutta tukee kansallinen taso, jossa koko maalle taataan tarpeet, joita ei kannata joka paikassa tuottaa. Osa palveluista tarjotaan siellä, missä on todennäköisesti useimmiten niitä tarvitsevia, Pääkaupunkiseudulla. Lopulta on kuitenkin sivuseikka, sijaitseeko Ruokavirasto Seinäjoella tai ainoa kenttäkeittiöitä valmistava yritys Teuvalla, kunhan näiltä saa palvelua silloin harvoin, kun sitä tarvitsee.

Koko maan asuttamisen kannalta on olennaisempaa, että ihmisellä on mahdollisuus asua siellä, missä hän haluaa. Keskustelussa nousee selvästi esiin myös huoli tätä mahdollisuutta heikentävästä kehityksestä keskittämispolitiikan ja säästöjen seurauksena. Tätä on osin edesauttanut maakuntauudistuksessa korostunut asiallinenkin huoli kalliiden rakenteiden järkevöittämisestä. Silti päätöksentekoa onkin pitkään leimannut suuruuden ekonomia lähes ainoana totuutena.

Miten kunta sitten varmistaa elämisen mahdollisuuksia. Se lähtee aivan tavanomaisesta infrastruktuurista, kuten puhtaan veden tarjoamisesta ja likaisen käsittelystä. Perustehtävinä tulevat seuraavien tarpeiden varmistaminen riittävän lähellä kansalaista, kuten koulutus ja vielä tällä hetkellä terveydenhuolto. Tämän jälkeen onkin kunnan omasta toiminnasta kiinni, miten se pystyy elämänehtojen lisäksi vahvistamaan kovasti kuulutettua elinvoimaisuutta. Fyysisesti se voi tarkoittaa esimerkiksi leikkikenttien ylläpitoa tai aineettomammin yhdistysten ja muiden paikallisten toimijoiden aktivointia, tukemista ja kannustamista, matkailun edistämistä tai, kuten Hyvinvointia hyvästä arjesta -hankkeessa, parempiin elintapoihin kannustamista tapahtumilla ja vaikka kehonkoostumusmittauksella.

Koko maan elinolojen kannalta toiminnan säilyminen eri alueilla muodostaa myös merkittävän kerrannaisvaikutuksen jo ihan perustoiminnoista lähtien. Otetaan esimerkkinä vanhusten palvelut. Soinissa vanhainkoti on merkittävä asiakas niin terveysasemalle kuin apteekille. Jos asiat hoidetaan hyvin, saattaa moni ikäihminen haluta vanhuuden myötä Soinin vanhuspalveluiden piiriin. Myös palvelua tuottava Kuusiolinna saa tällöin mahdollisuuden asiakasmäärien kasvun tukemana vahvistaa terveyspalveluitaan, mistä hyötyvät muutkin soinilaiset. Vakaa asiakaskunta helpottaa myös apteekkarin työtä pitää liiketoiminta ja tarjota apteekkipalveluita Soinissa. Jos joskus pitää käydä röntgenissä Ähtärissä, on sekin palvelu lähellä ja mahdollistaa elinolot myös Soinissa.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovatkin olennainen osa elinvoimaisuuden varmistamista niin palveluiden moninaisen vaikutuksen kuin toki terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kannalta. Soini on sikäli hyvässä asemassa verrattuna moneen pieneen ja isompaankin, että Kuusiokuntien Kuusiolinnalle tekemän ulkoistuksen ja Pihlajalinna-yhteistyön ansiosta tiedämme sote-palveluiden pysyvän vähintään samalla tasolla 13 vuoden ajan, uudistetaan järjestelmää sitten suunnitellusti tai yllättävästi. Palvelusopimukseemme on määritelty palveluilta vaadittava taso ja sopimus siirtyy maakunnalle uudistuksen myötä. Muille lainsäädäntö takaa sote-palveluita korkeintaan neljäksi vuodeksi ja sen jälkeen vastuu on täysin keskitetyllä hallinnolla. Siihen perään poliitikot ja valmistelijat mainitsevatkin suuret säästötarpeet, mikä pahimmassa uhkakuvassa kielii omaa viestiään myös koko maan asuttuna pitämiselle.

Samaa voi miettiä esimerkiksi kourallisen työntekijöitä työllistävän metallipajan osalta. Se käyttää paikallista rautakauppaa hankintoihinsa, työntekijät käyvät kotimatkallaan tankkaamassa huoltoasemalla ja hakemassa eväitä ruokakaupassa. Yhtälailla kunta voi edesauttaa hankinnoillaan, että paikallisesti tapahtuu asioita ja yrityksetkin saavat kaipaamiaan töitä. Kaikki sentit hyödyttävät taas koko kuntaa, jos ei suoraan niin välillisesti. Päinvastainen kierre on taasen kuihduttava, jopa tappava. Jos ei suoraan niin välillisesti.

Käännetään asia toisin päin. Kyse ei ole vain siitä, että raha kiertää kaikilla alueilla. Mitä tehdään, jos läpi valtakunnassa pitää tapahtua jotain? Vesi uhkaa loppua helteissä, metsäpalot roihuavat, epidemia vaatii nopeita rokotuksia tai tarvitaan yllättävät vaalit demokratian periaatteiden mukaisesti. Kovin keskitetty hallinto ei saa noin vain vesipisteitä tai muita järjestelyjä käyntiin Seinäjoelta tai Tampereelta käsin ilman paikallistason viranomaisia. Kyse on siis myös varautumisesta pahimpaan, ei kuolevien paikkakuntien tekohengityksestä, kuten vääräleuat mielellään huutavat.

Koko maan asuttuna pitäminen lähtee siis yksinkertaisista ratkaisuista ja valinnoista, jotka kuitenkin poikivat nopeasti monia hyviä seurauksia. Tämä on erittäin tärkeä muistaa etenkin nyt uudistuksia valmisteltaessa keskuksista käsin, mutta myös yksittäisen ihmisen valinnoissa. Samalla kaikkien toimijoiden on katsottava uusin silmin ja luovasti elämisen mahdollisuuksia ja etenkin uusia mahdollisuuksia. Aktiivisilla matkailualueilla on jo omaksuttu hyvin, että elinvoima ei ole vain omissa asukkaissa vaan kaikissa näitä polkuja tallaavissa.


Soinin kunta

Y-tunnus 0182637-3 | Multiantie 27 A 63800 Soini | Puhelin: 044 550 2375 | soinin.kunta@soini.fi | etunimi.sukunimi@soini.fi


Soinin Vaakuna